Miulla ois unelma

On ollu aikamoiset pari vuotta takana.

Kaksi vuotta sitten aloin pikkuhiljaa voimaan edellisessä työssäni huonosti.  Väsyin, sain rytmihäiriöitä, dissosiaatiokohtauksia,  masennuin ja silti purin hammasta. Sitä kesti puolitoista vuotta. Melkein joka päivä minä itkin työpaikan ovenkahvassa: ”Vielä tän päivän mie jaksan. Tän viimesen vuoden mie vielä jaksan. Jotenkin mie vielä tän viikon, kuukauden, palaverin ja projektin jaksan.” Ihmettelen, että mulla on vielä hampaat tallella siitä kaikesta puremisesta. Tuliko kenellekään yllätyksenä, että sitten mie en enää vaan jaksanu?

Minä olen Inkeri.  Minä olen sellainen ihminen, joka on aina elänyt todeksi omia unelmiaan ja kannustanut muitakin tekemään samoin. Olen se superihminen, joka juoksee maratonin, hyppää benjihypyn, lähtee vaihto-oppilaaksi, vie perheensä puoleksi vuodeksi Afrikkaan, opiskelee jatkuvasti, tekee mitä rakastaa ja viettää vielä upeita treffejä miehensä kanssa. Superelämään toisaalta esimerkiksi kuuluu supervaikea luonne, superstressi, ahdistuminen, supersotkut kotona ja italialaistyyppinen keskustelutyyli. Superihmisellä tarkoitan tietysti jokaista ihmistä, joka elää itsensä näköistä elämää.

Mutta viimeisiksi pariksi vuodeksi laitoin jostain syystä superelämäni pauselle ja unohdin elää. Työuupuneen kuplaa en enää itse nähnyt.

treeni3Lepäsin keväästä asti sairaslomalla. Jossain vaiheessa aukaisin verhot, jossain kohti pääsin pois sängystä. Jossain kohti pystyin taas keskittymään iloon, saippuakupliin ja lasten tappeluun. En silti toipunut, koska tiesin, että jossain vaiheessa minun tulisi palata töihin. Epäreiluus itseäni kohtaan loppui sillä sekunnilla, kun irtisanoin itseni.

Nyt tuntuu, että siitä on jo kauan. On taas aika superelää! Kiukutella aamupaniikkilähdöissä, unohtaa koulukuvausvaatteet ja vaihtaa väsynyt suukko illalla rakkaan kanssa. On taas voimavaroja unelmille.

Neljän vuoden unelmasta ja työstä syntyi Ihmeliike.

Tämä unelma on tavoitteellista arkiaktiivisuutta. Unelmani on aikakausi, jossa lapset saisivat olla lapsia. Tavoitteena, että perheet liikkuisivat yhdessä, ja luonnollinen sekä terveellinen syöminen olisi helppoa ja itsestään selvää.  Tähtään siihen, että passiivisuus vähenisi ja jokaiselle löytyisi se oma tapansa liikkua ja voida hyvin. Oma unelmani on olla mukana tekemässä tätä tehtävää.

Miksi minä kerron nämä asiat teille? No siksi koska minä en pysty tähän yksin. Enkä haluakaan pystyä! Ei ole olemassa Ihmeliikettä, jos unelmaani ei jaa kukaan muu. Haluan jakaa kompastumiseni, onneni, pohjaan palaneen puuroni ja intohimoni sinun kanssasi!

Ilolla ja ylpeydellä kutsun siis teidät kaikki seuraamaan erään ihmetyypin unelmaa ja Ihmeliikkeen tarinaa!

0 responses on "Miulla ois unelma"

Leave a Message

Se vähän erilaisempi personal trainer
 © Ihmeliike 2019