Ihmeellinen asiakkaani: Katja

Syksyllä 2017, kun huomasin saaneeni takaisin joka ikisen laihduttamani kilon, mietin siinä peiliin tuijotellessa, että nyt ajan kahtasataa kallioleikkaukseen tai hankin personal trainerin. Ihmeliikkeen sivuja olin jo monesti katsellut, mutta ihan kohtalaisen kattauksen eri dieettejä ja kuureja läpikäyneenä aika skeptisenä tähän suhtauduin. Inkerikin näytti kuvissa niin ärsyttävän ylipirteältä – miten tollasen kanssa voi muka mihinkään yhteisymmärrykseen päästä, ei se tajua kuitenkaan ja kohta olen sen käskystä jotain porkkanaa järsimässä juoksumatolla. 😀

Päätin kuitenkin ajan varata. Ajattelin että katsotaan nyt vielä tämä kortti. Jos tämä ei mitään muuta, niin sitten olen ruma ja läski koko loppuikäni.

Ensimmäinen käynti oli pysäyttävä: kiroilin siellä kuin merimies, kun annoin vaan kaiken tulla ulos. Kun lähdin pois sieltä, olen varma että ihmiset tuijottivat minua sen takia, että lensin – saattoi niillä onnenkyyneleilläkin olla jotain tekemistä asian kanssa. Vitsi, oikeestikko miun valintoja ei haukuttu, ei mietitty tehtyjä ”virheitä”, vaan lähdetään  ja harjoittelemaan pikkuhiljaa uutta. Ihan omaan tahtiin, eikä missään kuudessa viikossa.

Taustallahan on koko aikuisiän kestänyt laihdutus. Jos en ole laihduttanut, olen meinannut tai suunnitellut sitä. On kokeiltu Painonvartijat (jo teininä eka kerran), karppaus, 5/2-paasto, Balanssivalmennus, Jutan Superdieetti… Jälkeenpäin ajateltuna järjettömintä oli, kun vuonna 2012 sairastuin kohdunkaulansyöpään, niin ajattelin että jos se paino vaikka tämän myötä vähän laskisi. Syöpähän on mitä mainioin ja tervein laihdutuskeino.

Superdieetti oli se viimeisin, mikä varmasti sotki elimistön ja pään. Viimeinenkin terve suhtautuminen ruokaan ja liikuntaan hävisi sen jälkeen. Jos banaani on palkinto tunnin kestäneen rääkkitreenin jälkeen, ei voi edes olettaa että ihminen sen jälkeen voi kovin hyvin. Tai kun olet viikonlopun kaatanut kaksinkäsin alkoholia kurkustasi alas, niin sunnuntaina aloitat rangaistuskampanjan itsellesi kieltämällä kaiken, etkä syö ystäväsi valmistamaa ihanaa aamiaista. 

Ensimmäiset viikot meni sisäistäessä ihan uusia ajatusmalleja, koska tottakai luettelin mitä mie en voi tehdä (mennä salille, aloittaa vuorotyön takia ryhmäliikuntaa, en hypi…) ja kun kysytään, ”no mitäs sie sit voit tehdä?”, niin kyllä siinä vähän aikaa piti miettiä vastausta. Tai kun kerrotaan että lenkille voi lähteä vaikka farkuissa tai 10 punnerrusta ja 10 kyykkyä on 100% enemmän kuin ei mitään, kun se entinen ajatusmalli oli se verissäpäin vääntäminen tai ei mitään. Ruokapäiväkirjan avulla aloin saamaan syömisiäkin johonkin järkevään muotoon, on aika huojentavaa jossain vaiheessa huomata, että voi ihan oikean pullamössövehnäsämpylän syödä ilman mitään omantunnontuskia.

Inkerin kanssa näimme kerran viikossa, tapaamisten jälkeen muutaman päivän leijui ja ne loput päivät jaksoi, kun tiesi että kohta taas nähdään. Moneen asiaan, mihin ennen sanoin suoraan ”ei”, huomasin sanovani ”ehkä” tai ”en vielä tiedä, kokeillaan”. Sinne salillekin sitten lopulta suostuin. Yksi sielläkin koettuja pysäyttäviä hetkiä oli, kun Inkeri sanoi jotenkin näin: ”oikeesti, et sie täällä tee mitään niin erikoista, että tänne kukaan tulis sinua katsomaan. Ketään ei kiinnosta mitä sie täällä teet!”

Vuoden 2018 alku oli melkoista rytinää. Minun hyvinhyvin rakas serkkuni kuoli, saimme talomme myytyä, josta seurasi iso elämänmuutos muuttaa vanhasta koulusta vuokra-asuntoon ja vaihdoin työpaikkaa. Inkerin kanssa pidimme kiinni viikottaisista tapaamisista. Serkun kuoleman jälkeisenä päivänä meillä oli salitreffit, jotka meinasin ensin perua, mutta menin kuitenkin. Treenistä en muista mitään, jotenkin sitä purki vaan sen pahan olonsa siihen tekemiseen. Ensimmäinen muistikuva treenistä tuli toissapäivänä, kun Inkeri oli näyttämässä uutta saliohjelmaa ja tehtiin maastavetoja. Serkkuni kuolemasta tuli silloin päivälleen vuosi ja minulle lävähti samantien mieleen, että vuosi sitten tehtiin samaa liikettä ja ihan kauheilla painoilla. Inkeri puhui juuri ennen liikkeen aloittamista jotain traumojen käsittelystä ja liikunnasta. Ehkä hän juuri sitä sitten tarkoitti, kehoon oli jäänyt muistijälki, mikä siinä hetkessä putkahti ulos.


En mie vieläkään ole päässyt sinne täydelliseen itsensähyväksymisen tilaan, enkä varmasti sinne ikinä pääsekkään, mutta että pääasiassa ja joka päivä tuntuu hyvältä olla minä, se riittää.

Me ollaan Inkerin kanssa saatu mielestäni mahdottoman hyvä yhteys. Oma ajatusmaailma on muuttunut ihan valtavasti. Ikuisen laihduttamisen ikeestä ulospääsy on vaikeata, jos sitä on tehnyt koko aikuisikänsä, niin siihen on oppinut ja siitä on tullut tapa. Ystävän kanssa puhuttiin että onko tämä joku itseaiheutettu jonkinsortin syömishäiriö. Samaan aikaan kun menin Inkerille, alkoi nostaa päätään myös Jenny Lehtisen Kehopositiivisuus-kampanjat, jotka on myös valtavasti auttaneet tässä, että näinkin paljon osaan jo itseäni rakastaa ja antaa keholle armoa. Senttejä on lähtenyt paljon, mutta paino ei ole pudonnut grammaakaan, mutta se ei ole enää se asia, mikä on päällimäisenä. Pari viikkoa sitten kaivelin taas vaa´an esille ja huomasin käyväni siinä kahdesti päivässä ja kohta olinkin jo ostanut Keventäjien jäsenyyden ja punnitsin juustoviipaleita. Viikon se kesti, kunnes tajusin, että tässä sitä taas ollaan. Lopetin jäsenyyden ja saan onneksi rahat takaisin.

Inkerin kanssa pt-asiakkuus loppui viime syksynä, mutta päätin että saliohjelman häneltä otan. Voi tosin olla, että jatkan pt-asiakkuuttakin ihan vaan sen takia kun se on niin kivaa. Ollaan varmasti itketty ja naurettu ihan yhtä paljon tapaamisissa. Se on parasta, että siellä voi olla oma itsensä ja voi ihan suoraan sanoa asiansa, eikä tarvitse pelätä että se ajatus dissataan.

Ihmeliikettä voin todella lämpimästi suositella, ihan jo vaikka haluaisi ihan pikkusen jotain muutosta omaan olotilaan. En mie vieläkään ole päässyt sinne täydelliseen itsensähyväksymisen tilaan, enkä varmasti sinne ikinä pääsekkään, mutta että pääasiassa ja joka päivä tuntuu hyvältä olla minä, se riittää.

Aurinkoa ja rakkautta kaikille, etenkin ihanalle Inkerille! <3

-Katja-

22.2.2019

0 responses on "Ihmeellinen asiakkaani: Katja"

Leave a Message

Se vähän erilaisempi personal trainer
 © Ihmeliike 2019