Kesäkuntoon nyt heti? Vai sittenkin loppuelämäsi kuntoon? Suosittu Ihmekeho nyt myös verkkovalmennuksena: uudistettu 12 viikon valmennus antaa Sinulle avaimet rasvanpolttoon kestävästi ja pysyvästi.

 

 

 

Ihmekeho-verkkovalmennus on täysin sama valmennus kuin loppuunmyydyt livevalmennuksetkin, tosin muutosten myötä nyt kolmikuukautisena versiona.

Valmennus on myynnissä 1.4.2019 lähtien jatkuvasti ns. ikivihreänä valmennuksena, eli voit käydä valmennuksen missä kohtaa vuotta haluat.

 

Minulla oli alun perin tämän valmennuksen rakentamiseen syyni: vuodesta toiseen vellovat buumit kesäkunnosta, uuden vuoden uudesta tsempistä laihdutuksessa ja syksyllä tsempatusta timmimmästä minästä. Taustalla oli myös oma turhautumiseni suomalaiseen tutkimustietoon, jonka mukaan ainoastaan n. 6% laihduttajista kykenee säilyttämään yli 5% laihdutustuloksen yli kuuden vuoden ajan.

 

Haluan kaikissa valmennuksissani tehdä jotakin toisin.

Tämä on henkilökohtainen valmennus. Tämä valmennus ei ole ihmedieetti tai pikajuoksumatka bikinikuntoon kolmessa kuukaudessa. Ihmekeho ei ole valmennus, joka sisältää  tiukan ruokavalion ja rankat treeniohjelmat. Ihmekehossa ei rääkätä, ei sinnitellä itsekurilla eikä vaan päätetä laihtua.

 

Ihmekehossa opetellaan ja harjoitellaan.

Ihmekeho on valmennus, joka antaa avaimet rasvanpolttoon pitkälle aikavälille ja auttaa sinua muuttamaan ajatuksiasi perinteisestä laihduttamisesta. Ihmekeho-valmennuksessa opetellaan syömään ja liikkumaan niin, että kehomme polttaa rasvaa. Etenemme eteenpäin hitaasti, mutta pysyvästi. Ihmekehon tarkoituksena on löytää sinulle ruokavalio oman ruokavaliosi pohjalta ja oma tapasi liikkua, jolla saat pysyviä tuloksia ja laihdut tai mitä ikinä haluatkaan kehollasi tehdä. Valmennukseen on yhdistetty aiemmin erillisinä osina toimineet Ihmekeho Seuraava askel- ja Ihmekeho Kolmas askel -valmennukset ja tehty niistä ehyt ja laajempi kokonaisuus.

 

 

Ihmekeho-valmennus on sinulle, jos olet nainen ja sinulla on takana useita laihdutusyrityksiä ja olet valmis vaihtamaan suuntaasi pikatuloksista pysyvään painonhallintaan ja omannäköiseesi elämään. Kuntotasolla tai rasvan määrällä ei ole merkitystä, halu oppia uutta on ainoa edellytys.

Tein urani alussa verkkokurssin, jossa tein isoja virheitä: halusin tarjota kaikille kaikkea. Lopputulos? Sain tarjottua ehkä jotakin jollekin. Isoin virheeni olikin se, että yritin tehdä jotakin eri tavalla kuin normaalisti.

Nyt myynnissä oleva Ihmekeho -verkkovalmennus ( v a l m e n n u s, ei kurssi) on tismalleen sama, kuin loppuunmyydyt Ihmekeho-livevalmennuksetkin. Samat luennot, samat tehtävät, sama prosessi. Myös valmennukseen otettavien määrää on tiukasti rajattu, että minä voin toimia juuri SINUN valmentajanasi. Tässä valmennuksessa sinä olet päätahti, minä autan sinua koko sydämestäsi. Olen nähnyt tämän toimivan ja olen valmennuksessa sinun kanssasi, vastaten jokaiseen kysymykseesi ja kulkien vierelläsi. Uskon vilpittömästi, että tämä valmennus voi muuttaa sinun elämäsi. En sanoisi valmennuksen olevan täysin erilainen kuin muut markkinoilla olevat valmennukset ellen uskoisi siihen itse sataprosenttisesti.

Valmennuksella on täysi tyytyväisyystakuu. Jos olet kahden ensimmäisen viikon jälkeen sitä mieltä, että tämä ei ole sinun juttusi, saat rahat 100% takaisin. Voi olla mahdollista, että tämä valmennus ei sovi sinulle, tämä ei t i e t e n k ä ä n sovi kaikille. Takuulla haluan varmistaa, että juuri sinä saat riskittömän mahdollisuuden muutokseen.

 


Ihmekeho -valmennuksesta kysyttyjä kysymyksiä:

Miten Ihmekeho-verkkovalmennusta on uudistettu?

Valmennukseen on yhdistetty aiemmin erillisinä osina toimineet Ihmekeho Seuraava askel- ja Ihmekeho Kolmas askel -valmennukset ja tehty niistä ehyt ja laajempi kokonaisuus.  Tämän lisäksi tämä verkkovalmennus on koko ajan myynnissä, jos valmennuksessani on tilaa. Minulla on koko ajan verkkovalmennettavia (Ihmekeho & Ihmeminä) ainoastaan 15 kappaletta, että todella voin antaa oman aikani valmennettaville. Tiedät valmennuksessa olevan tilaa, kun saldona ei ole nolla, vaan jotakin 1-10 välillä.

Miten Ihmekeho eroaa muista verkkovalmennuksista tai laihdutuspienryhmistä?

Usein hyvinvointivalmennusten pohjalla on johtaja-seuraaja -malli. Joku kertoo sinulle miten sinun pitäisi syödä, liikkua ja elää. Valmennukset voivat pitää sisällään ruokavalioita, treenivideoita ja -ohjelmia, rajoitettujen ruokavalioiden listoja ja viikkosuunnitelmia. Älä ymmärrä minua väärin! Nämä kaikki voivat olla todella hyviä asioita ja toimivia muutoksia – ainakin hänelle, joka valmennusta tarjoaa. Mutta sinun kehosi on erilainen, meidän jokaisen kehomme on.

Ole itsellesi rehellinen: kuinka monta kertaa sinä olet saanut tehtyä PYSYVIÄ muutoksia elämääsi, kun olet lähtenyt noudattamaan esimerkiksi jotain tiettyä ruokavaliomallia? Vai oletko saanut nopeita tuloksia ja sinnittelyn jälkeen palannut entisiin tapoihisi ja lihonut laihtumasi kilot uudestaan?

Ongelma on usein siinä, että emme tiedä mikä on juuri meille, omalle hormonitoiminnallemme ja kehollemme, omaan elämäntilanteeseemme ja mielellemme sopiva elämäntapa, ruokavalio ja liikunta. Emme tiedä, koska emme etsi. Jos et itse tiedä, kuinka joku toinen voisi tietää? Ihmekeho -valmennus asettaa sinut asiantuntijaksi omassa kehossasi.

 

Miksi Ihmekeho –verkkovalmennukseen otetaan rajattu määrä osallistujia?

Haluan todellakin auttaa ihmisiä muuttumaan, se on elämäntehtäväni ja intohimoni. Tein jo kerran yhden verkkokurssin, jossa tarjosin vähän kaikille kaikkea: nyt haluan tarjota jakamattoman huomioni sinulle kuten henkilökohtaisessa valmennuksessa tehdään.c Osallistujamäärä on rajoitettu, koska haluan toimia henkilökohtaisena valmentajana juuri sinulle.

 

Voivatko miehet osallistua Ihmekeho –verkkovalmennukseen?

Valitettavasti eivät. Haluan tarjota sinulle syvän ammattitaitoni ja osaamiseni, joka painottuu elämäntapamuutoksiin varsinkin perheissä, eikä esimerkiksi fitness-dieetteihin tai urheiluvalmennukseen. Olen erikoistunut esimerkiksi naisten erityistarpeisiin, raskauden tuomiin muutoksiin ja hormonitoimintaan. Haluan olla paras valmentaja juuri sinulle, en tarjota vähän kaikkea vähän kaikille.

 

Kenelle Ihmekeho -verkkovalmennus on suunnattu?

Kunhan olet nainen -Iällä, kuntotaustalla tai elämäntilanteella ei ole merkitystä: olet tervetullut valmennukseen juuri sellaisena kuin olet! Toivon sinulta kuitenkin seuraavia asioita:

-Olet valmis muuttumaan ja muuttamaan vanhoja käsityksiäsi laihtumisesta ja laihduttamisesta

-Sitoudut tekemään parhaasi mukaan töitä muutoksen eteen. Tämä ei missään nimessä tarkoita, että elämässäsi ei saisi olla monenlaista meneillään, kaikilla meillä on! Valmennusseminaarit vievät aikaa noin 1h/viikko ja päiväkirjan tehtävät maksimissaan noin 10 minuuttia/päivä.

 

Kenelle Ihmekeho –verkkovalmennusta ei suositella?

-Sinulle, joka etsit valmista ruokalistaa ja sallittujen ja kiellettyjen ainesosien salaisuutta. Ihmekeho –valmennuksessa etsitään sinulle sopiva ruokavalio omaan hormonitoimintaan ja elämäntilanteeseen perustuen, olet valmennuksessa itse oman elämäsi asiantuntija ja tutkimusmatkailija.

-Sinulle, joka haluat istua takarivissä ja vastaanottaa passiivisesti uutta tietoa. Ihmekeho –valmennuksessa ei ole tarkoitus lisätä tietomäärää, vaan tehdä konkreettisia muutoksia. Ihmekeho ei todellakaan ole avaimet käteen -paketti tai pikadieetti, vaan työn ja muutoksen teet Sinä. Valmennuksessa on tarjolla työkaluja, ei sääntölistoja.

-Sinulle, jonka tavoitteenasi on laihtua mahdollisimman nopeasti. Ei. Ihmekehon perusajatuksena on luoda pitkän ajan toimintasuunnitelmia ja tapoja jotka tuovat kauaskantoisia tuloksia. Hitaus on tasaista, tasaisuus on nopeaa.

 


Tarkoitus on siis löytää uniikki, sinulle ja sinun perheellesi sopiva ruokavalio, liikkumisen muoto ja tapa elää. Mitä sen löytäminen sinulta vaatii?

  1. Uskallusta ottaa vastaan toisenlainen näkökulma tässä nopeiden tuloksien dieettiviidakossa.
  2. Halua todelliseen muutokseen ja vanhojen uskomusten taakse jättämiseen
  3. Rehellisyyttä katsoa omaa elämääsi kriittisesti ja aidosti ilman draamaa
  4. Uudenlaisen mielenmaiseman ja elämänasenteen omaksumista
  5. Uudenlaista itsensä arvostamista ja asettumista oman elämänsä päähenkilöksi

Ihmekeho -verkkovalmennus sisältää kaiken tämän:

  • Valmennuksen pohjana toimii elämäntapamuutospäiväkirja, joka kulkee mukanasi koko valmennuksen ajan. Päiväkirjan avulla pääset pureutumaan juuri Sinun ruokavaliosi, elämäntyylisi ja arjenhallinnan solmukohtiin ja löytämään niihin ratkaisut.
  • Jokainen viikko koostuu webinaarista ja kirjallisesta materiaalista, yksilötehtävistä sekä motivaatioluennoista. Webinaari-luennot ovat täsmälleen samat kuin liveryhmissä.
  • Yhteydenotto minulta jokaisen viikon alussa (puhelu/whatsapp/sähköposti/skype) ja jatkuva puhelin- ja sahköinen tuki ma-to klo 9-16 välisenä aikana. Sähköisiin viestihin vastaan heti, kun pystyn, mutta viimeistään kolmen arkipäivän sisällä.
  • Ihmeliikkeen asiakkaiden oma suljettu facebookryhmä

Webinaarien aiheita mm:

  • Valmennuksen perusta, alkumittaukset, tavoitteen asettaminen, työkalut valmennukseen
  • Hormonien vaikutus rasvanpolttoon, painonpudottajan aamupala, laihduttamisen lopettaminen, uuden elämäntavan rakentaminen
  • Hiilihydraatit, rasvat ja proteiini rasvanpoltossa
  • Liikunta rasvanpolton tukena
  • Rutiinit, 80:20 rasvanpoltossa, hyvinvoinnin kulmakivet
  • Motivaatio, ulkona syöminen, haastavat elämäntilanteet ja juhlat
  • Oman potentiaalin löytäminen

 

Valmennuksen hinta on 189,90 € eli 63,30 €/kk

 


 

Ajattele terveellisiä elämäntapoja erilaisina taitoina, älä päätöksenä. Kuinka monta kertaa olet päättänyt oikaista selkärankasi ja aloittaa paremman elämän? Kuinka monta kertaa tuo päätös on pitänyt? Pianoakaan ei opita soittamaan päättämällä vaan harjoittelemalla päivittäin. Tätä harjoittelua varten Ihmekeho-verkkovalmennus on tehty.

 

Ihmeliikkeen intohimona on auttaa Sinua ja perhettäsi elämäntapamuutoksessa, joka todella kestää. Oppaanasi ihmeellisempään arkeen toimin minä, Inkeri Tiitinen, perheiden personal trainer ja mentaalivalmentaja. Minun intohimoni on auttaa ihmisiä voimaan hyvin ja löytämään oman potentiaalinsa. Terveet elämäntavat ovat nippu taitoja siinä missä mitkä tahansa muutkin taidot. Haluatko unohtaa laihduttamisen ja ”sitten kun” -elämän ja aloittaa parempien tapojen harjoittelun juuri nyt?

 

 


Valmennuksella on täysi tyytyväisyystakuu! Jos olet kahden ensimmäisen viikon jälkeen sitä mieltä, että tämä ei ole sinun juttusi, saat rahat 100% takaisin. On molempien etu, että saat valmennuksesta tarpeeksi irti.  En ole suunnitellut valmennusta rahastaakseni sinua, vaan auttaakseni sinua koko sydämestäni.


Course Curriculum

Viikko 1: Tutkimusmatka omaan kehoon ja mieleen
Aloita tästä! Kurssin rakenne ja ohjeet 00:04:00
Kuinka tulla oman elämänsä asiantuntijaksi FREE 00:31:00
Elämäntapamuutospäiväkirja (pdf) 01:00:00
1. viikon haaste 00:16:00
1. Viikon treenit: Kuntotestaus 01:00:00
Viikko 2: Sinun kehollesi suunniteltu ruokavalio
Miten löytää ruokavalio, jota rakastat ja joka rakastaa sinua takaisin? 00:33:00
2. viikon haaste 00:18:00
2. viikon treenit 00:05:00
Viikko 3: Lopeta laihduttaminen, aloita eläminen
Pysyvän painonhallinnan salaisuus & 3. viikon haaste 00:28:00
3. viikon treenit 00:30:00
Viikko 4: Motivaation luominen
Älä odota motivaatiota -Motivaation rakentamisen salaisuus (4. viikon webinaari) 00:28:00
4. viikon haaste 00:08:00
4. viikon treenit 00:45:00
Viikko 5: Toimiva tavoitteenasettelu
Tavoitteet ja kuinka saavuttaa ne varmasti 00:17:00
5. viikon haaste 00:07:00
5. viikon treenit 00:45:00
Viikko 6: Liikunta rasvanpolton tukena
Liikunta rasvanpolton tukena 00:16:00
6. viikon haaste 00:10:00
6. viikon treenit 00:30:00
Viikko 7: Haastavat elämäntilanteet
Onnistuminen ja tavoitteiden saavuttaminen haastavissa elämäntilanteissa 00:34:00
7. viikon haaste 00:10:00
7. viikon treenit 00:20:00
Viikko 8: Katseet tulevaisuuteen
Eväät eteenpäin, 8. viikon luento ja haaste 00:34:00
8. viikon treenit 00:10:00
TAKE THIS COURSE9 SEATS LEFT
  • 189,90 
  • 12 Weeks
  • 10 SEATS
56 STUDENTS ENROLLED

Instagram

  • Eilen juteltiin yhden asiakkaan kanssa viesteillä ja sieltä tuli esiin todella tuttu lause: "...vielä kun pääsis liikuntaan taas kiinni."
👇
Tuolla @ihmeliike -tilin puolella juttelin eilen siitä, miten kaikki lähtee omista ajatuksista, jotka edeltää tekoja tai tekemättömyyttä. Teot luovat tapoja, tavat luovat tuloksia, tulokset uskomuksia ja uskomukset taas niitä ajatuksia.

Mitä tapahtuu, jos ajatus on, että "pitäisi päästä liikuntaan kiinni"

Mielestäni:
-Se vahvistaa sitä mielikuvaa, että liikuntaa varten pitäisi olla jotenkin tasainen elämänvaihe.
-Se saa asian tuntumaan hankalalta ja isolta ponnistukselta.
-Se luo oudon mielikuvan, että se tapahtuu sit joskus paremmalla ajalla eikä esimerkiksi juuri nyt.

Pyysin asiakasta tekemään siinä tilanteessa 20 kyykkyä ja hän tekikin 21 😉 ja niin vaan hän oli heti "liikunnassa kiinni".
👇
Samaa pohdin itse nyt aamulla. En ole päässyt kahteen viikkoon juoksemaan ja nytkin oli vino pino töitä tehtävänä. Ratkaisin asian asiakkaani innoittamana käymällä 15 minuutin lenkillä ihanassa auringonpaisteessa.

Se oli 100% enemmän kuin aluksi ajattelin. ❤

#pieninaskelin #ihmeliike #terveellinenelämä #elämäntapamuutos #kevät #linnunlaulu #aurinko #auringonpaiste #lenkki #ulkoilu
  • Siis huh: perhetreenit, perhesirkus ja perhejooga on minulle kuin rakkaita lapsia.

Se yhteinen liikkumisen ilo, tsemppaus, auttaminen ja yhteinen aika liikuttaa minua syvältä. ❤ Ei haittaa ollenkaan tehdä töitä sunnuntaisin! 
Ja oon kyllä sitä mieltä, että esimerkin kautta syntyy parhaat tulokset. Ja yhdessähän voi liikkua myös ilman ohjattua ryhmää 😉

Emmätiiä. Niin kurja viikko takana, että nää ryhmät oli mulle tänään kuin kevään aurinkoja ☉

#perhesirkus #perhetreenit #perhejooga #lastenjoogaonkivaa # ihmeliike #kevät #aurinko #sunnuntai #perheliikunta #lastenliikunta
  • Mielikuvissani lupiinit loistavat puistossa voimakkaina, näen ympärilläni jopa harvinaisia punaisia kukkia, kuin verihelmiä.  Värien sekamelska, hämärtyvän kesäillan huumaava tuoksu.

Nykyhetkessä olen täysin varma, että punaisia lupiineja ei ollut lähimaillakaan. Itse asiassa jälkikäteen, kun tapauksen todelliseksi ajankohdaksi on päätelty loppukesä, ei kukkivia lupiineja tulisi löytyä enää lainkaan. En edes tiedä, olenko koskaan nähnyt myyttistä punaista lupiinia.
💫
Siinä hetkessä tunsin olevani alasti ja suojaton, vaikka vaatteet olivat päällä. Pallokuvioinen vähän pieneksi käynyt paita, hihat rispaantuneet, syljestä kovettuneet resorit. Minä, yhdeksänvuotias, vaalea tukka aina kissanvanulla takaraivolta. Hammas heilui ja ajattelin olevani poikkeuksellisen etevä, kun minulta oli vaihtunut jo niin monta hammasta.

Kun mies tuli paikalle, yritin pitkään olla katsomatta häneen päinkään. Kyllä hän katoaisi, jos vain keskittyisin tekemään vihreää muusia koivunlehdistä ja kukista. Keskityin usein johonkin niin kovasti, että aikuisia katosi. Sormenpäät olivat ruskeina voikukan varsista. Hymyilytti, koska olin keksinyt hyvän juonenkäänteen leikkiin. Missä kaverini oikein viipyi?

Mies ei kadonnut, vaan jäi seuraamaan leikkiäni. Keltaisen muovilusikkani vatkaus pysähtyi ja katsoin mieheen kulmieni alta. Ketään muita ei ollut näkyvissä, puiden takaa kuului yksittäisten autojen ohikiitäviä hurahduksia. ”Haluatko leikkiseuraa?” mies kysyi ja tajusin heti, että kyse ei olisi leikistä. Ei ainakaan mistään kivasta. En vastannut mitään, vaan hymyilin niin, että heiluvat hampaani näkyivät.
💫
Tunnistan selvästi nykyhetkestä tuon pakonomaisen hymyn. Selviytymishymyn. Hymyn, joka pingottuu kasvoilleni, kun minulta pyydetään jotain asiaa, jota en halua tehdä. Tuo hymy on pelastanut minut kahdesti elämäni aikana, mutta repinyt rajojani satoja kertoja sen jälkeen.

Tänään, kun terapian jälkeen olin hetken taas hukassa ja laitoin ystävilleni viestiä, muistin taas, miksi olen päässyt näin pitkälle. En niiden muutamien ihmisten, jotka tekevät pahaa, vaan niiden monien, jotka tulevat, näkevät ja kulkevat vierellä. Niiden, joiden seurassa hymyilee, koska hymyilyttää 💙

#ystävänpäivä
  • ⬇trigger warning

Tässä on masentuneen ihmisen kasvot.

Minun elämääni kuuluvat toistuvat masennuskaudet. Ne tulevat aika yllättäen ja herään niihin siinä vaiheessa, kun olen viikon tai kaksi miettinyt pakonomaisesti kuolemaa ratkaisuna kaikkeen.

Tärkein asia: en ole missään nimessä itsetuhoinen, mutta ajatuksilleni en voi mitään, masennukselle en voi mitään.

Töissä olo unohtuu, en edes muista, että elämässäni olisi jokin vialla. Kun saan auttaa ja ilahduttaa ihmisiä, olen elossa.

Ajattelin ensin kertoa tästä kuvasta hauskan tarinan, joka kuvan takana todella oli. Mutta saatuani muutaman viestin, että missä olet, kun olet somestakin ollut melkein kaksi viikkoa poissa, niin päätin kertoa tästä: masennuksen lukemattomista kasvoista.

Kohti valoa taas, sieltä se jossain vaiheessa taas tulee 💛

#dissosiaatiohäiriö #disso #masennus #näkyväksitekeminen #elämääkaikissaväreissä 
#poishäpeästä
Se vähän erilaisempi personal trainer
 © Ihmeliike 2019